Etusivu Henkilökuvat

50’s rockista sukkahousuheavyyn

Klaus Risten Harley Davidson 1.400 cm³ muuttui Road Kingistä Rock Kingiksi.

Klaus Risten Harley Davidson 1.400 cm³ muuttui Road Kingistä Rock Kingiksi.

Klaus ”Klasu” Risten näyttävä Harley Davidson on pysäköity kuvausten ajaksi Los Bolichesin Paseo Maritimon jalkakäytävälle. Pyörän ohi kulkevien ihmisten päät kääntyvät ja moni heistä haluaa ikuistaa Harlikan joko yksinään tai ottaa sen kanssa selfien.

Risten kynäruiskumaalattu vuoden 1996 Road King – tai kuten isäntä itse sitä kutsuu nykyisin Rock King – on näyttävä näky. Sen pinnoille on ikuistettu Rockin tunnetuimmat nimet Elviksestä Janis Jopliniin, Iggy Popista Nirvanan Kurt Cobainiin, unohtamatta Valion maitomainoksesta tuttua Motörheadin Lemmy Kilmisteria tai Kiss-yhtyeen naamioitua kokoonpanoa.

– Pyörä on voittanut 12 erilaista palkintoa, arvokkaimpana niistä Ruotsin Norrtäljen Custom Bike Show’n kahdesti, Riste kertoo.

Riste ei kuitenkaan piilota kallista moottoripyöräänsä varastossa, vaan ajelee sillä päivittäin. Haastattelun jälkeen hän aikoo lähteä ajelulle tyttärensä kanssa.

Ostettu Israelista

Risteen symbioosi ”Katukuninkaan” kanssa alkoi vuonna 1996, kun hän toi sen Libanonissa vietetyn rauhanturvaajavuoden päätteeksi verovapaana Suomeen.

– Pyörä on ostettu Israelista.

Aluksi Riste vain ajeli sillä, mutta pian hän kiinnostui vaihtamaan moottoripyörään kaupan hyllyltä saatavia tuning-osia.

– Sen jälkeen aloin tuunata kavereiden moottoripyöriä. Teen kaikkea muuta, mutta moottoriin en koske. Sen jätän ammattilaisille jo turvallisuuden takia, Riste sanoo.

Kuusi vuotta sitten Riste pyysi kaveriaan näyttämään, miten lasikuitua käsitellään.

– Onnistuin mielestäni hyvin ja aloin disainata omia osia kuten laukkuja, katteita ja lokasuojia eri merkkisiin pyöriin – en vain Harley Davidsoneihin.

Rock Kingin näyttelymenestys on poikinut lisää töitä. Risteen markkinointikanavana toimii puskaradio.

Riste työskenteli Helsingissä kiinteistönvälittäjänä elokuuhun asti, jolloin hän muutti Aurinkorannikolle.

– Puolitoista vuotta sitten toukokuussa olin ajamassa tyttäreni kanssa mökille, kun alkoi sataa lunta. Tyttäreni ehdotti Espanjaan muuttoa. Soitin välittömästi ex-vaimolleni, joka innostui asiasta, Riste kertoo.

Useamman vuoden erossa olleet kahden teini-ikäisen tytön vanhemmat eivät kuitenkaan palanneet yhteen. Riste asuu Los Pacosissa ja hänen ex-vaimonsa Benalmádenassa.

– Motoristille ei myöskään riitä, että ajaa vain silloin kuin aurinko paistaa. Nyt on joulukuun alku, ja melkeinpä pystyy ajamaan t-paidalla, Riste iloitsee.

Etsii paikkaansa

Riste ei kuitenkaan aio palata Espanjassa vanhaan ammattiinsa. Hän katselee nyt ympäriinsä, tutustuu uusiin ihmisiin ja pohtii, mitä tekee isona.

– Toivottavasti harrastuksestani tulee yksi tulonlähteeni. Meitä on pieni porukka, joka etsii parhaillaan tilaa, jossa voimme rakentaa pyöriä.

Harrastaja-rakentaja haaveilee aluksi, että ihmiset voisivat jättää moottoripyöränsä hänelle talveksi tuunattavaksi ja viedä ne keväällä takaisin Suomeen.

– Ehkä sitten myöhemmässä vaiheessa voisin ostaa esimerkiksi Saksasta Harley Davidsoneita, jotka voisin myydä eteenpäin tuunattuna, Riste

pohtii.

Stadista kotoisin oleva Riste kertoo olevansa kiitollinen, miten hyvin paikalliset baikkerit ovat ottaneet hänet vastaan ja esitelleet hänelle ajomatkoilla upeita lokaatioita Fuengirolan lähiympäristöstä.

Kuka?

  • Klaus ”Klasu” Riste
  • 46-vuotias
  • Motoristi
  • Muutti Los Pacosiin elokuussaa
  • Ex-kiinteistönvälittäjä
  • Etsii paikkaansa auringon alla

Mika Heikkilä

Kirjoittajasta

Mika Heikkilä

Mika Heikkilä

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!