Sori, myöhäs jo

Näin pääsiäisen alla uskallan tunnustaa, että pelkäsin muutama vuosi sitten saavani emeritusarkkipiispa John Vikströmin hengen tunnolleni. Istuimme kahvittelemassa Vikströmin kotona Turussa, kun kerroin hänelle luvan saatuani oheisen tarinan:

”Lamavuosina maallinen ja henkinen valta päättivät säästää ja seurauksena kaksi Turun miestä eli ministeri Ilkka Kanerva ja arkkipiispa Vikström lähtivät samalla autolla symposiumiin Helsinkiin. Lopputulos oli surullinen, sillä Lohjan korkeudella tapahtui kolari ja molemmat kyytiläiset pörpähtivät.

Synergiaetuja haettiin tuonpuoleisessakin ja Pyhän Pietarin respassa pienet pirut ja pienet enkelit lähettivät yhdessä sieluja tuonpuoleiseen. Väärin meni eli Kanerva ohjattiin ylös ja Vikström alas.

Virhe huomattiin melko heti ja Vikström kuljetettiin pikahissillä pilvenreunalle, missä Kanerva jo odotti omaa kyytiään kuumaan. Ulos astuessaan Vikström risti kätensä ja totesi ”Luojalle kiitos, elämäni suurin haave toteutuu pian, saan tavata Neitsyt Marian.” Tähän Kanerva ennen kuin hissin ovet ehtivät sulkeutua ”Sori, myöhäst jo”.

Tässä vaiheessa Vikström nauroi niin, että oli tukehtua pullaan.

Oheinen tarina palasi mieleen, kun tapasin sunnuntaina Ilkka Kanervan. Huomasin harmittelevani itselleni, että sori myöhäst jo.

On nimittäin ikävä kyllä ihan liian myöhäistä, että Suomen osaavimmasta poliitikosta voisi vielä joskus tulla ministeri. Se ovi sulkeutui Kanervan unohtaessa, että ministerin tehtävä on jakaa tukiaisia, ei Tukiaisille.

Ilkka Kanerva puhui tavatessamme jälleen kerran harvinaisen viisaita sanoja. Kanerva muistutti kahdesta asiasta, jotka Suomen on pidettävä kunnossa selvitäkseen tulevaisuudesta. Ensimmäinen niistä on talous, toinen ulkopolitiikan, turvallisuuden ja puolustuspolitiikan kolmiyhteys.

Kanerva muistutti, että talouskasvu on käytännössä uskomattoman ohuen langan varassa, jos demarit kannatustaan nostaakseen käyttävät lakkoasetta. Tämänkaltainen ajattelu olisi hänen mukaansa unohdettava, jotta hallitus voisi tehdä välttämättömät uudistukset, jotka ovat edellytys valtakunnan pärjäämiselle myös ylihuomenna.

Ulkopolitiikan ja turvallisuuden tilanteen Kanerva näki heikompana kuin kertaakaan viimeisen neljän vuoden aikana. Keskeiseksi ongelmaksi hän nosti Venäjän toimista johtuvan Ukrainan tilanteen.

Venäjän toimia ohjaa Kanervan mukaan ajatus siitä, että Venäjän on oltava uudelleen suurvalta. Tavoitteen eteen itänaapuri on valmis tekemään koviakin toimenpiteitä, vaikka tallaamaan suvereenin itsenäisen naapurin tonttia rautasaappaalla.

Ilkka Kanerva tietää Suomen turvaavan vastakin diplomatiaan, mutta sen ohessa Suomen on satsattava vahvasti myös sotilaalliseen suorituskykyyn ja lisätä samalla kansainvälistä yhteistyötä. Viimemainittu tarkoittaa sitä, että on oltava tarvis vastaanottamaan apua, mutta samalla myös valmis sitä antamaan.

Sanoi Kanerva senkin, että hänen omassa puolueessaan kokoomuksessa on tyyppejä, joille oman itsensä nostaminen on tärkeämpää kuin Suomen vieminen eteenpäin.

Sanoi Kanerva nimetkin, mutta minä en niitä kirjoita. Pääkaupunkiseudulla kuitenkin ollaan.

On ikävä verrata nykyistä entiseen, mutta flegmaattisena vaalikauden päättymistä odottava Timo Soini tuntuu olevan täysin eri planeetalla, mitä oli ulkoministerinä ollessaan dynaaminen Ilkka Kanerva.

Nyt jos koska olisi Suomen ja suomalaisten etu myöntää tosiasiat ja vaihtaa väsynyt mies lennossa vaikka pätevään naiseen. Miten olisi Maria Lohela, jos puolueen on oltava sama?

Asko Tanhuanpää