Kuinka on mahdollista, että vastasyntynyt lapsi kehittää ensimmäisten elinvuosiensa aikana mieleensä järjestelmän, joka on rakenteeltaan paljon monimutkaisempi kuin vaikkapa koulumatematiikka?
Ihmisellä on valmius kielen oppimiseen syntyperästä, ympäristöstä tai lahjakkuudesta riippumatta. Samalla kaikki kulttuuri perustuu kieleen, joka näin erottaa ihmisen muista eläimistä. Näitä asioita pohtii perusteellisella ja loistavalla tavalla toimittaja Hannu Reime kirjassaan ”Ihmiskielen ihmeitä.”
Maailmassa puhutaan hieman yli 7.000 kieltä, laskee niitä kartoittava Ethnologue-kirja. Huomiota laskelmassa herättää eurooppalaisten kielten vähäisyys, 287 kappaletta, eli kaikista kielistä vain neljä prosenttia.
EU:n 28 maassa virallisia kieliä on 24, kun Amerikoissa puhuttavien kielten määrä on lähes nelinkertainen Euroopan kieliin verrattuna. Maailmassa on 12 kieltä, jota äidinkielenään puhuu vähintään 100 miljoonaa ihmistä.
Espanja on mandariininkiinan jälkeen maailman toiseksi puhutuin kieli. Ei helppo, kuten suomalaisetkin Aurinkorannikolla tietävät. Se selittää osin, miksi englannin, ranskan ja saksan jälkeen espanja nousee Länsi-Euroopassa opiskelluista kielistä neljännelle sijalle.
Samaan aikaan kasvaa uhanalaisten kielten määrä englannin, espanjan tai venäjän kaltaisten valloittajien levittämien kielten alta. Kehitystä kiihdyttää globalisaatio, kansainvälinen kauppa, mediateollisuus ja yhä enemmän some-maailma. Presidentti Trump johtaa maailman mahtavinta valtakuntaa 140-merkin twiiteillä.
Toistaiseksi on mysteeri, kuinka lapsi oppii sanojen merkityksen. Jotenkin sanat vain tallentuvat lapsen mieleen samalla, kun hän alkaa koota niistä pidempiä ilmauksi. Sanavaraston kasvua voidaan tarkkailla ulkopuolelta, mutta mitä lapsen aivoissa/mielessä tapahtuu, siitä ei tiedetä juuri mitään.
Mutta eivät aikuisenkaan aivot ole auenneet tutkijoille kertomaan, miten yksittäiset sanat on taltioitu aivoihin ja kuinka ne sieltä poimitaan kieltä käytettäessä. Aivokuvaukset ovat kyllä osoittaneet, mistä kohtaa aivokuorta sanat poimitaan, mutta eivät sitä, missä muodossa yksittäinen sana siellä on ja mikä sen erottaa muista sanoista, kirjoittaa Reime.
Näiden asioiden selvittäminen olisi valtava tieteellinen läpimurto väestön ikääntymisen lisääntyvässä määrin tuomien muistisairauksien hoidossa.
Portti kielen luonnolliseen oppimiseen on auki murrosvuosiin asti, ehkä hieman sen ylikin. Sen näkevät Suomesta ulkomaille töihin muuttaneet suomalaisetkin omissa lapsissaan.
Tunnen joitakin pikkulasten ja kouluikäisten nuorten kanssa Sveitsiin muuttaneita perheitä. Kotimaahansa kesälomille tulevat lapset puhuvat suomen lisäksi sujuvasti englantia, italiaa, saksaa ja jotkut jopa sveitsin kielen eri murteita.
Myöhemmin jälkeen oppiminen muuttuu työlääksi opetteluksi, johon kuuluu sanojen merkityksen ja mutkikkaiden taivutuskaavioiden päähän pänttäämistä. Ja vaikka kieltä oppisikin ymmärtämään ja puhumaan verraten sujuvasti, vieraasta aksentista on vaikeaa päästä eroon.
Opin tämän kantapään kautta Lontoossa 60-luvulla. Kieli- ym. testit läpäistyäni työskentelin toimittajana Lontoossa BBC:n ulkomaanpalvelun Suomen osastolla.
Kun läksin muutaman kuukauden maassaolon jälkeen 5-vuotiaan tyttäremme kanssa hakemaan alakoulun ekaluokkalaiselle kirjastokorttia, tytär totesi ykskantaan: ”Kuule isä, anna minun sitten hoitaa puhuminen siellä.” Mahtoi isän savonsukuinen aksentti olla kärsimys koulussa ja naapureiden kavereiltaan omaksumalle verbaalikolle.
Ari Valjakka
Loading ...
Lisää kommentti