Vietin lähes koko kesän täällä Aurinkorannikolla. Kuumuutta en osannut oikein huomioida, sillä minulle kesä oli erittäin vilkas ja tapahtumarikas. Nyt syksyisenä, Fugefestin jälkeisenä aikana ihmettelen, missä koko kesä oli.
Olin suurimman osan aikaa maalla, kuten kaikkien kunnon suomalaisten tuleekin olla. Maalasin ja sementoin valokuvaajan kanssa Villa Framea. Meistä oli nyt kesän aikana kuoriutunut oikeita maalarimestareita.
Kesällä piipahdin nopeasti Suomessa. Se aika oli kuin unen ja valveen välitila. Koin ensimmäisen kerran kummia, kun ihmettelin, miten paljon Espoon Ikeassa puhutaan suomea. Hätkähdin, palasin normaalitilaan ja tajusin olevani Suomessa.
Täällä Espanjassa yleensä skannaan ihmisten kansallisuudet ja heidän puhumansa kielen. Suomessa suomi vei voiton, vaikkakin Helsingin rautatieaseman ja Itäkeskuksen puhemaailma jäi hieman ihmetyttämään. Taas kerran. Toinen havaintoni oli, että kaikki ihmiset kaduilla näyttivät niin tutuilta. Hehän olivat suomalaisia ja suomalaisen tunnistaa aina toinen suomalainen.
Fugefest toi suomalaisen invaasion Fuengirolaan. Se näkyi katukuvassa. Mieleeni palautui taas tuon kesäisen unen ja valveen välitila. Tässä välitilassa tapasin lukuisia tuttuja, jotka olivat tulleet festareille ja viettämään ansaitsemaansa syyslomaa.
Keskustelin mansikkasadosta, kuumasta Suomen kesästä, eduskuntavaaleista ja iskelmätähdistä. Oli niin kotoisaa. Olin enemmän suomalaisuuden ytimessä kuin koskaan siellä asuessani.
Onneksi on satanut kunnolla. Nyt alkukesästä rakennuttamamme hiekkatie on kovettunut. Tuntuu luksukselta ajaa Villa Framen oven eteen.
Enää ei tarvitse tarpoa pitkin pellonviertä ja auton jäädä kiinni hiekkapuuteritielle. Nyt voimme vihdoin tilata lipputangon ja asentaa sen Villa Framen pihalle. Juhlapäivinä siellä tulee liehumaan hulppeasti Suomen lippu.
Olen löytänyt sisäisen suomalaisuuteni. Arvostan, että olen syntynyt ja kasvanut Suomessa. Olen suomalainen isolla S:llä, vaikka asunkin täällä Espanjassa.
Markus Aho
Loading ...
Lisää kommentti