Ensimmäinen kokemukseni luotijunasta 1980-luvun alkupuolella päättyi nolosti. Ranskalaisten ylpeys, TVG-luotijuna, hiipui esittelymatkallaan allamme keskelle gallialaista peltoa.
Japanissa Shinkansenin junamatkat seuraavalla vuosikymmenellä vakuuttivat minut paitsi yli 300 km vauhdillaan, myös palvelulla konseptin toimivuudesta.
Huippunopeudella kulkeville luotijunille on rakennettu ratoja maailmassa kaikkiaan 30.000 km, puolet niistä Kiinassa. Länsi- Euroopassa verkosto on kohtuullisen kattava, lentokoneita kaihtavat voivat matkata näillä kiskoilla vaikkapa Málagasta Lontooseen.
Eurooppa ”yhdistettiin 80-luvulla Brittein saariin” (englantilaisten näkemys) 40 metriä kanaaliin merenpohjan alle kaivetulla tunnelilla. Siinä kulkee mantereelta Folkestoneen ja takaisin tunneittain 1800 henkeä.
Matka Brysselistä Lontoon keskustaan St. Pancrasin asemalle taittuu parissa tunnissa, hinta 50 euroa. Passin ja matkatavaroiden tarkastus tapahtuu laiturilla ennen junan lähtöä.
Junavaunut ovat käytännöllisiä matkustajien istuessa muovituoleissa vastakkain neljän hengen looseissa pieni pöytä välissään. Matkatavarat jätetään vaunujen väliin omiin tiloihinsa. Tarjoilijat toimittavat ennakkoon tilatut ateriat ja muut tilaukset joustavasti.
Muistutuksen maailman raadollisuudesta saa ennen junan ajamista Ranskan puolella tunneliin. Coquellesin asema-alue on eristetty sadan metrin etäisyydeltä moninkertaisin usean metrin korkuisilla panssariverkkopiikkilanka-aitauksilla. Pakolaissiirtolaisten virta Iso-Britanniaan pysähtyy tähän. Teknisten esteiden lisäksi asemalaiturilla päivystävät konepistoolein varustetut sotilaat kasvattivat uhkan tuntua.
Ari Valjakka
Loading ...
Lisää kommentti