Matkapäivä 1 – ”Romanttinen” hotelli

Tämä on juttusarja, jossa seurataan Antti ja Tuisku Pekkarisen matkaa autolla Fuengirolasta Suomeen. Pariskunta on kulkenut väliä edestakaisin autoillen jo viisi kertaa, joten ihan ensimmäistä kertaa ei olla pappia kyydissä. Juttusarjan ei ole tarkoitus olla yleispätevän informatiivinen, enemmän on tarkoitus kirjoittaa subjektiivisista kokemuksista matkalla halki upean Euroopan mantereemme.

Ensimmäinen matkapäivä pääsi käyntiin kiireisen aamupäivän jälkeen noin klo 13. Nokka kohti Zaragosaa ja Vamos! Täältä tullaan Suomi.

Matkaa oli ajettavana noin 870km. Eteläinen Espanja on meille jo niin tuttua aluetta, että päätimme taittaa matkaa mahdollisimman nopeasti moottoriteitä pitkin. Seikkailuille pikkuteillä on paremmin aikaa, kun matka edistyy.
Moottoritieltäkin nähtynä Espanja on upea ja monipuolinen maa. Ohitimme Granadan vuoriston, jossa Sierra Nevadan korkeimmat kohdat olivat vielä paksun lumen peitossa. Jaenin oliiviviljelmät näyttävät jatkuvan silmänkantamattomiin ja Madridia lähestyttäessä upeat ylängöt ovat henkeäsalpaavan kauniita.

Härkätiellä

Laskimme, että matkalla Fuengirolasta Zaragosaan näimme 11 tienposkessa seisovaa härkää. Nämä härät ovat entisiä Osbornen brandymainoksia, sittemmin niistä on tullut ikonisia maamerkkejä, symboleja Espanjalle. Kun alkoholimainonta tienvarsilla kiellettiin 90-luvun puolivälissä, nämä näyttävät härät olivat vaarassa kadota. Paljon niitä tuhottiinkin, mutta härkiä puolustamaan noussut kansanliike sai tahtonsa läpi ja edelleen Espanjan teiden varsilla on 89 härkää. 12% jäljellä olevista häristä on nähtävillä Fuengirola-Zaragosa -reitillä, alkaen kotikaupunkimme Torreblancan kukkulan silhuetista.

Kuten jo mainitsin, ensimmäisenä päivänä tarkoitus oli taittaa matkaa nopeasti. Yhden tankkauksen taktiikalla olimme perillä Cadreten kaupungissa Zaragosan kupeessa noin klo 21. Ajotietokone näytti päivän kesivauhdiksi 125km/h. Espanjan tieverkosto on käsittämättömän hyväkuntoista, näillä baanoilla on mukava kaasutella.

”Romanttinen” hotelliyö

Nyt pääsemme ensimmäisen matkapäivän kohokohtaan, rouvan ennalta varaamaan hotelliin. Hotellin markkinoinnissa oli käytetty termejä romantica ja para parejas, mutta mikään kello ei kilkattanut merkiksi siitä, millaisesta hotellista on kyse.

Hotelli Kadritiin ajettiin kapeaa luiskaa pitkin ja ”respa” oli kuin hampurilaisbaarin autokaistan tiski. Asiointi suoritettiin auton ikkunasta käsin, huone piti maksaa ennakkoon. Olimme pitkän ajopäivän jälkeen nälkäisiä ja kysyimme tietysti hotellin ravintolapalveluista. Vastaus oli, että ravintola toimii pelkästään huonepalvelun kautta. Respan virkailija ohjeisti meidät ajamaan rakennuksen ympäri ja siellä voisimme ajaa automme huoneen numerolla varustettuun autotalliin.

Näin toimimme ja olimme kirjaimellisesti huuli pyöreänä, kun rakennuksen toisella puolella oli hienosti valaistun yksityisen autotallin ovi auki ja sen päällä komeili huoneemme numero. Wau, täällä ovat Espanjan viinit ja muut tavarat turvassa, kun oikein omassa tallissa saa pitää autoa. Tallista pääsi yksityisiä rappuja pitkin huoneeseen, joka ensi silmäyksellä vaikutti ylelliseltä.

Huoneen sängynpääty oli kaunista nappanahkaa, valaisu oli säädettävissä moneen eri tunnelmaan ja suihkutilat olivat upeat. Hieman ihmetytti se, että suihkutilojen seinät olivat kirkasta lasia, vain lantion korkeudella oli hotellin tyylikäs mainosteippi. Mieleen alkoi tulla ajatuksia siitä, onko hotellin varsinainen käyttötarkoitus kenties jokin muu, kuin uupuneiden matkalaisten nukuttaminen. Yksityisyys on suojattu täydellisesti ja huoneen sisustusta voi hyvin kutsua eroottisviritteiseksi.

Ruokalistalla dildoja

Puhelimen vieressä näytti olevan ruokalista. Nälkäisenä menin sitä heti lukemaan. Siinä vaiheessa viimeistään kävi selväksi hotellin markkinoinnissa käytetyn romantica -sanan syvempi merkitys. Tältä listalta ei löytynyt juustoburgereita tai fetasalaattia. Lista koostui erilaisista liukuvoiteista, preservatiiveista, punamustista tangoista ja dildoista. Kun huoneen telkkarin avasi, leffalista oli laaja. Näiden elokuvien pääosia eivät tosin näytelleet Julia Roberts ja Tom Cruise vaan Jenna Jameson ja Ron Jeremy. Audiovisuaalinen tarjonta oli keskittynyt lähes pelkästään aikuisviihteeseen.

Nyt meille oli selvää, että tämä hotelli on tarkoitettu lähinnä salasuhteiden intiimien hetkien toteuttamiseen. Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta ilotalosta, voi tietysti olla, että Zaragosan pomestari ja sijoittajamiljonäärit tuovat Kadritiin high class -prostituoituja salaisiin leikkeihin. Tämä on tietysti pelkkää spekulaatiota, hotellin hintataso saattaa olla jopa liian halpa tällaiseen toimintaan.

Älä katso!

Kuten jo mainitsin, nälkähän meillä oli ja respassa neuvottiin olemaan yhteydessä huonepalveluun. Edellä mainitun listan lisäksi huoneesta löytyi ihan oikea ruoka/juomalistakin. Sitten vaan soittamaan ja tilaamaan salaattia, parsaa, kalaa ja pullo valkoviiniä. Ruoka oli vallan mainiota, mutta vielä on kerrottava, miten se meille toimitettiin.
Hieman tilauksen jälkeen käytävältä alkoi kuulua kolinaa. Kukaan ei koputtanut oveen, joten ajattelin vilkaista hotellin käytävälle mitä siellä tapahtuu. Minut nähdessä tarjoilija selvästi säikähti ja käänsi katseensa pois. Hän pyysi menemään takaisin huoneeseen odottamaan kuulutusta. Pian kuulutus tulikin ja siinä pyydettiin avaamaan seinässä oleva kaappi. Kaappiin oli ilmestynyt tilaamamme alkuruoat nätisti tarjottimelle katettuna.

Olin jättänyt kaapin oven auki ja pääruokien tullessa käytävästä huudettiin ja pyydettiin sulkemaan ovi. Homma toimii siis niin, että käytävän puoleinen luukku aukeaa vain, kun sisäpuolen ovi on kiinni. Näin varmistetaan, ettei palveluhenkilökunta pääse vahingossakaan näkemään, ketä huoneessa on. Yksityisyyden varjelu on viety tässä hotellissa tasolle, jota en uskonut olevankaan.

Kaikista kummallisuuksistaan huolimatta Kadrit hotelli oli mainio yöpymispaikka. Matka jatkuu nyt kohti Pyreneiden vuoristoa ja Andorran kääpiövaltiota. Rouva sieltäkin varannut hotellin ennakkoon, joten aika näyttää, millaisia kokemuksia tällä kertaa on luvassa.

Teksti: Antti Pekkarinen

Kuvat: Tuisku ja Antti Pekkarinen