Etusivu Hyvinvointi

Crazy colorit tekevät tuloaan

Ekologisuus ja vihreät arvot ovat kauneudenhoidossa inn.

Ekologisuus ja vihreät arvot ovat kauneudenhoidossa in.

Fuengirolassa sijaitsevan kauneushoitola Helmi Beauty Salonin omistaja Petra Martikainen ja kampaaja Riitta Saarinen vierailivat vajaa pari viikkoa sitten Italian Bolognassa järjestetyillä Cosmoprof-kauneusalanmessuilla.

– Se on yksi Euroopan suurimpia kauneudenhoitoalan messuja, Martikainen kertoo.

Kampaaja Riitta Saarinen ja Helmi Beauty Salonin omistaja Petra Martikainen Italiassa Messuilla.

Neljäpäiväisillä messuilla riittää katsottavaa. Martikainen ja Saarinen olivat varanneet siihen vain kaksi päivää.

– Messualue on niin suuri, ettei sitä ehdi käydä läpi parissa päivässä. Ensi vuonna on varattava enemmän aikaa, Martikainen sanoo.

Kahden päivän aikana kävi kuitenkin selväksi, että kauneudenhoitoalalla ekologisuus ja vihreät arvot ovat syrjäyttäneet hiuksia ja ihoa kuluttavat kemikaalit.

– Hiustuotteissa on pyritty luonnonmukaisuuteen. Värit on suunniteltu niin, että niissä on hoitava aine jo mukana. Ne kuluttavat hiuksia vähemmän, Saarinen kertoo.

Uusien ekologisten tuotesarjojen lisäksi myös vanhat tunnetut sarjat ovat siirtyneet nykypäivään.

– Purkkeja on aiempaa vähemmän, koska tuotteita on kehitetty. Osa purkeista on tehty kierrätettäväksi tai uudelleen täytettäväksi ja osassa voi olla vaikka puukorkki, Saarinen luettelee.

Hiustrendit taas vaihtelevat kaupungin mukaan.

– Lontoossa, Pariisissa ja New Yorkissa on jokaisessa oma hiustyylinsä. Esimerkiksi Jenkeissä suositaan paljon vaaleampia värejä kuin Euroopassa, mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa, että crazy colorit tekevät tuloaan.

Tänä vuonna myös kirkkaat hiusvärit ovat muodissa.

Crazy coloreilla Saarinen tarkoittaa voimakkaita ja huomiota herättäviä värejä.

– Hiusten värjäyksessä käytetään esimerkiksi pastellinsävyistä pinkkiä ja vihreää. Myös kylmät ja lämpimät vastavärit ovat in, Saarinen sanoo.

Helmen ihonhoitotuotteissa on jo pitkään käytetty vain luonnosta saatuja raaka-aineita eikä niitä ole testattu eläimillä.

– Nykyajan tuotteissa ei ole synteettisiä säilöntäaineita. Ne ovat täysin puhtaita, Martikainen kertoo.

Myös CBD-öljy eli kansankielellä kannabis-öljy on löytänyt tiensä ihonhoitotuotteisiin. Sitä on kuitenkin turha nauttia päihtymistarkoituksessa, koska kannabidioli-öljy sisältää alle 0,2 prosenttia psykoaktiivista THC-yhdistettä.

Mika Heikkilä

 

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!