Blogi

Huomioita

Lentomatkalla suomeen on aikaa miettiä elettyä kevättä Fugessa. Mitä erityisesti jäi tältä kaudelta mieleen. Se nyt ainakin, että aika kulkee nopeasti. Sanotaan sen menevän nopeammin, mitä vähemmän on tätä maallista taaperrusta jäljellä noin laskennallisesti.

Suurin puheenaihe on ollut sää niin kuin yleensäkin. Paistoi tai satoi, sitä päivitellään. Kulunut kevätkausi on ollut oikukas ilmojen suhteen, muttei kuitenkaan mitään poikkeuksellista. Luojalle kiitos vesivarastojen täyttymisestä, se on tälle Andalusialle elintärkeää. Kyllä se aurinko on kuitenkin meitä suudellut, kuten Marita Taavitsainen sanoisi.

Aurinkorannikolla on joka vuosi keväällä ennen toukokuuta se ainoa aika, jolloin voi olla kylmempää kuin suomessa. Näin on käynyt niiden tusinan vuoden rannikollaoloaikani. Niin kävi tänäkin vuonna.

Mieleen jäi myöskin vuokra-asuntojen kasvava kysyntä ensi syksyksi. Tilanne on poikkeuksellisen hankala siltä osin. SE tietää automaattisesti hintojen nousua. Vaatimustason noustessa varmaan kauhistellaan hintoja.

Urheilupuolella kotijoukkueen, Malagan, esitys oli luokaton. Toivottavasti fanit eivät kuitenkaan hyljeksi ensi kaudella nostamalla perseet penkistä, niin hienot tämän ravintola Reflan systeemit on.

Pesäpallo on yllättänyt minutkin. Suoraan sanoen ja tunnustaen en olisi uskonut moiseen menestykseen täällä Espanjassa. Työtä se on vaatinut usealta taholta. Kiitos siitä Pajarin pariskunnalle, Aurinkorannikon leijonille ja tietysti muillekin asialle vihkiytyneille.

Jäähallia tänne kaivattaisiin, se toisi paljon mahdollisuuksia jäätä kaipaaville ja tietysti estradina mitä moninaisimmille tapahtumille se olisi mainio. Sitä mieltä on myös hannu jortikka, yksi Suomi-kiekon ikoneista. Yksi EHT-turnaus Aurinkorannikolle ja Suomi-Ruotsi-peli.

Puheet jäähallihankkeesta ovat tietääkseni jopa katteellisia ja asiaa ainakin tutkitaan. Siihen tarvitaan ”pajareita”, asiaan uskovia tyyppejä. siitä se lähtee. Mukavaa kesäaikaa! Tavataan torstai-iltaisin.

Vesa Uusi-Kilponen

Asiasanat

Kirjoittajasta

Vesa Uusi-Kilponen

Vesa Uusi-Kilponen

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!