Etusivu Uutiset

Hyperloop-teknologian testauskeskus tulee Andalusiaan

Virgin Hyperloop One on ilmoittanut perustavansa huimavauhtisen hyperloop-joukkoliikennejärjestelmän kehittämiskeskuksen Bobadillan kylään Espanjan Andalusiaan.

Virgin Hyperloop One on ilmoittanut perustavansa huimavauhtisen hyperloop-joukkoliikennejärjestelmän kehittämiskeskuksen Bobadillan kylään Espanjan Andalusiaan.

Hyperloop-hankkeessa suunnitellaan uutta joukkoliikennöintitapaa, jossa putken sisällä voitaisiin matkustaa maata pitkin yli tuhannen kilometrin tuntinopeudella. Bobadilla sijaitsee Antequeran tuntumassa sen luoteispuolella. Testirataa on kaavailtu myös Suomen Saloon.

Hyperloop on liikennejärjestelmä, jossa matkustajavaunut leijuvat ilmassa pari senttimetriä magneettikiskojen yläpuolella. Vaunut kulkevat putkissa ja tunneleissa, jotka on alipaineistettu ilmanvastuksen vähentämiseksi.

Hyperloop voi saavuttaa saman nopeuden kuin nykyiset matkustajalentokoneet eli 800–1.000 km tunnissa. Tekniikka tämän toteuttamiseksi on jo olemassa.

Yhtiön tiistaina julkaiseman tiedotteen mukaan vuonna 2020 toimintansa aloittavaan Bobadillan tutkimuskeskukseen sijoitetaan noin 500 miljoonaa dollaria eli runsaat 400 miljoonaa euroa.

Salon kaupunki kommentoi yhtiön ilmoitusta sanoen sen olevan positiivinen uutinen, joka osoittaa, että Euroopassa uskotaan Hyperloopiin. Pohjoismaiden neuvoston kasvu ja kehitys -valiokunta oli heinäkuussa päättänyt kehottaa Suomen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä antamaan tukea Salon testiradalle ja ”huomioimaan Hyperloop-tekniikan yleisen kehittämisen Pohjoismaille tuoman hyödyn”.

Espanjan puolesta puhuivat Hyperloop-yhtiön mukaan muun muassa maan vahvat kuljetus- ja korkean teknologian sektorit. Virgin Hyperloop One arvioi palkkaavansa 200–300 työtekijää.

Lähde: Salon Seudun Sanomat

Kirjoittajasta

Tiina Piha

Tiina Piha

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!