Etusivu

Jari Sillanpää yllätti Fuengirolassa

Lauantai-iltana Fuengirolassa sijaitsevassa ravintola Kukossa koettiin iso yllätys. Esiintymässä oli kitaristi Juha Lanun johtama Matkin Colea yhtye. Yhtye sai yllättäen vieraakseen solistin, joka ei ole vähään aikaan Aurinkorannikolla esiintynyt. Lavalle nousi Jari Sillanpää.

Lauantai-iltana Fuengirolassa sijaitsevassa ravintola Kukossa koettiin iso yllätys. Esiintymässä oli kitaristi Juha Lanun johtama Matkin Colea yhtye. Yhtye sai yllättäen vieraakseen solistin, joka ei ole vähään aikaan Aurinkorannikolla esiintynyt. Lavalle nousi Jari Sillanpää.

Yleisö oli haltioissaan yllätyksestä. Jari lauloi kaksi kappaletta jazzahtavin sovituksin. Ensimmäisenä kuultiin Nat King Colen tunnetuksi tekemä Nature boy. Tunnelmallinen esitys sai lämpimän vastaanoton, pöydissä nähtiin nenäliinojen heilahduksia silmäkulmissa. Toisena kappaleena kuultiin Lia. Jari lauloi sitä sekä suomeksi että espanjaksi.
-Stemmoja varten kirjoitin sanat vesilaskun taakse. Tässäpä nämä, mennään hienosti, Jari sanoi stemmoja myös yllättäen laulamaan tulleelle Tarja Leskiselle.
Jarin saapuminen oli kaikille iso yllätys. Matkin Colea yhtyeen johtava Juha Lanu on Sillanpään hovikitaristi, joten yhteys oli luonteva. Lanu oli keikkamatkalla Aurinkorannikolla ja Sillanpää lomareissulla.
-Juha soitteli torstaina, että haluaisitko tulla pari biisiä vetämään. Siihen oli helppo vastata myöntävästi, tiedän että nämä kundit soittavat upeasti. Tällaiset ex-tempore -jutut ovat hienoja. Elämä hymyilee muutenkin, joten laulaminen hyvien muusikoiden kanssa on upeaa, Sillanpää hehkuttaa.

Jari Sillanpää kertoi välispiikissään myös ison uutisen. Suunnitteilla on ensi kevääksi jättikonsertti Fuengirolassa sijaitsevassa tuhat vuotta vanhassa Sohailan linnassa. Tarkoitus on tehdä vanhoille raunioille upea tunnelmallinen konsertti.

 

Kirjoittajasta

Antti Pekkarinen

Antti Pekkarinen

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!