Etusivu Uutiset

Julenin kohtalo kosketti koko Espanjaa

Porausreiästä Espanjan Totalánista viikonloppuna kuolleena löytyneen Julenin kohtalo on koskettanut syvästi koko Espanjaa. Muun muassa maan valtiojohto on esittänyt perheelle surunvalittelunsa.

Porausreiästä Espanjan Totalánista viikonloppuna kuolleena löytyneen Julenin kohtalo on koskettanut syvästi koko Espanjaa. Muun muassa maan valtiojohto on esittänyt perheelle surunvalittelunsa.

Kaksivuotias Julen haudattiin sunnuntaina veljensä Óliverin viereen. Julen laskettiin El Palon hautausmaalla Málagassa sijaitsevaan hautaan.

Julen asui pienellä paikkakunnalla, jossa ihmiset tunsivat toisensa. Hautajaisiin osallistui paljon pojan naapureita. Hautajaisiin oli kerääntynyt valtava joukko surijoita, jotka olivat tuoneet mukanaan kukkia ja piirroksia.

Julen löytyi viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä kuolleena porausreiästä Etelä-Espanjan Totalánista. Ruumiin nostamiseksi tehtiin mittava, lähes kaksi viikkoa kestänyt pelastusoperaatio.

Ruumiinavauksen myötä selvisi, että Julen kuoli jo putoamispäivänään 13.tammikuuta. Hän kuoli todennäköisesti putoamisessa saamiinsa päävammoihin.

Julenin veli Óliver kuoli kaksi vuotta sitten taaperoiässä saatuaan äkillisen sydänkohtauksen uimarannalla.

Lähde: Sur

https://www.diariosur.es/malaga-capital/entierro-multitudinario-despedir-20190127124316-nt.html

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!