Etusivu Henkilökuvat

Kaupungin kannattaisi vetää pesäpalloviivat kentille

Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää sai idean pesäpallokauden avauksesta Espanjassa jo vuonna 2014.

Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää sai idean pesäpallokauden avauksesta Espanjassa jo vuonna 2014.

Viikonloppuna toista kertaa Fuengirolassa, Elolan stadionilla, pelattava pesäpallokauden avausottelu on Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtajan Jani Valkeapään käsialaa.

– Idea syntyi jo vuonna 2014, mutta se konkretisoitui vasta 2016, kun nousimme ykkösestä Superpesikseen, Valkeapää kertoo.

Valkeapää kysyi tuekseen Sotkamon Jymyä ennen kuin esitti idean Superpesikselle. Liiga näytti heti vihreää valoa.

IPV:n edustus- ja ikäryhmäjoukkueet harjoittelivat usein Benalmádenassa.

– Erään radiohaastattelun yhteydessä Harri Pajari totesi, että Fuengirolassa on suuri suomalaisyhteisö, joka varmasti haluaisi nähdä pesäpalloa, Valkeapää sanoo.

Haastattelun seurauksena syntyi myös yhteistyökuvio, sillä Harri Pajari tuottaa tapahtuman yhdessä puolisonsa Jasmine Pajarin kanssa.

Idean saatuaan Valkeapää alkoi kartoittaa paikallisia jalkapallokenttiä. Vain Elolan stadion täytti tarvittavat vaatimukset.

Stadionin kapasiteetti 2.500 katsojaa on tarpeeksi suuri ja kenttä on tarpeeksi pitkä ja leveä miesten peliä varten. Miehet pelaavat 96 metriä pitkällä ja 42 metriä leveällä kentällä. Naisiin verrattuna pituutta on 12 metriä ja leveyttä kahdeksan metriä enemmän.

– Se on täällä ainoa kenttä, jonka Pesäpalloliitto hyväksyy.

IPV kohtaa sunnuntaina miesten avausottelussa hallitsevan Suomen mestarin ja tämän kauden ennakkosuosikin Vimpelin Vedon.

– Se on kuin Daavid vastaan Goljat, Haapakoski kiteyttää ottelun luonteen.

Yllätys mahdollisuus

Lajista riippumatta pelkästään avausotteluissa on nähty usein yllätyksiä, mutta Elolassa pelattavassa ottelussa on myös muita muuttujia, jotka vaikuttavat pelin luonteeseen.

– Suomessa pelataan ”nukkaisella” hiekkatekonurmella, mutta täällä alustana on nurmikenttä, jossa on kumirouhetta. Se tappaa pallon, Valkeapää kertoo.

Sen sijaan hellesäässä pallo liikkuu ilmassa nopeammin, kun varusteet ja pelaajien lihaksisto on valmiiksi lämpimät.

– Suomessa pallon nopeudeksi on mitattu parhaimmillaan 170–180 kilometriä tunnissa. Lämpimässä säässä sen tuntinopeus voi olla jopa kymmenen kilometriä enemmän, ei siinä jää siepparille paljon aikaa reagoida, Valkeapää toteaa.

Suomalaiset pesäpalloseurat on hiljalleen siirtäneet harjoitusleirinsä Kanariansaarilta Aurinkorannikolle.

– Tämä on sopivan lentomatkan päässä Suomesta ja hinnat ovat edulliset.

Valkeapää laskeskelee, että viikon harjoitusleiri Fuengirolassa maksaa noin 600-1.000 euroa per henkilö riippuen, mitä kaikkea seura kustantaa.

Valkeapää lähettää terveisiä Fuengirolan kaupungin urheilusta vastaavalle valtuutetulle Pedro Cuevasille.

– Fuengirolan kannattaisi harkita viivojen vetämistä kentille. Pelkästään tällä viikolla täällä on yhdeksän joukkuetta. Kevään aikana Aurinkorannikolla leireillä käy kymmeniä joukkueita. Valmiit kentät olisivat kaupungille selvä etu, Valkeapää kertoo.

Viivat voisi toteuttaa kahdella tavalla: joko maalamalla ne kentän pintaan muutamaksi kuukaudeksi, jonka jälkeen ne voisi poistaa harjaamalla tai seuraavan jalkapallokentän rakentamisen yhteydessä viivat voisi vetää kenttään pysyvästi.

Etenijä juoksee kuin jalkapalloilija

Harjoitusleireillä ei välttämättä treenata ihan tosissaan. Ne ovat kauden ensimmäisiä yhteisharjoituksia, jossa etsitään myös joukkueen sisäistä synergiaa. Pelaajat tekevät yhdessä erilaisia asioita tai ihan vain makoilevat uima-altaalla kuten Vimpelin Vedon etenijä Sami Haapakoski kertoi.

Siinä missä kovimmat lyöjät iskevät palloa mailalla kuin NHL:n parhaimmat pelaajat tykittävät jääkiekkoa, niin etenijät liikkuvat ottelun aikana kuin jalkapallon keskikenttäpelaajat eli runsaat kymmenen kilometriä.

– Se on myös hyvin saman tyyppistä juoksemista. Välillä mennään täysillä ja välillä höllätään, Valkeapää kertoo.

Normaalin etenemisen lisäksi kilometrejä kertyy, kun etenijät kärkkyvät ja joutuvat palaamaan pesälle laittoman takia.

IPV on tehnyt Fuengirolan kaupungin kanssa diilin avausottelun järjestämisestä Elolan stadionilla vuoteen 2020 asti. Ensimmäiset kaksi vuotta järjestävä seura on palannut avausottelunsa täällä, mutta seuraavina vuosina on uusien joukkueiden vuoro.

– Silloin avausottelua pääsevät seuraamaan myös uudet fanit, Valkeapää lupaa.

Mika Heikkilä

Kuka?

  • Jani Valkeapää
  • 40-vuotias
  • Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtaja
  • Valmentaja
  • Entinen divaritason pesäpalloilija

Kirjoittajasta

Mika Heikkilä

Mika Heikkilä

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!