Blogi

Luonnossa liikkuminen

Olen aina rakastanut luonnossa liikkumista. Lapsuuteni kasvoin ns. metsän keskellä, kaukana kaupungin vilinästä. Tuolloin luonto tuli minulle läheiseksi sekä oikeastaan myös hyväksi ystäväkseni. Metsässä sai kulutettua helposti tuntikausia aikaa hyppien, kiipeillen puissa ja keksien mitä hassuimpia leikkejä.

Kun lähden luontoon liikkumaan, voin liikkua huomaamattani pitkänkin matkan, vaikka sen taittaminen on huomattavasti raskaampaa kuin tasaisella katukivetyksellä. Voisi sanoa että luonto houkuttelee liikkumaan.

Jaksan edelleenkin lumoutua aikaisista aamukävelyistä meren rannalla auringon noustessa, aaltojen hipoessa varpaitani ja samalla kuunnellen meren kohinaa. Meri joka on kokonaan oma maailmansa, kätkee sisälleen niin paljon elämää ja joka jaksaa ihmetyttää päivästä toiseen. Näitä pohtiessa tulee käveltyä helposti pitempikin matka, samalla kun saa ilmaista hierontaa jalkapohjille sekä jalkojen pienet lihakset pääsevät töihin.

Lumoudun myös edelleen kerta toisensa jälkeen vuorista. Useamman kerran olen saanut nauttia patikointireissuista Etelä-Espanjan vuoristoissa. Esimerkiksi Fuengirolasta pääsee helposti bussilla lähellä sijaitsevalle Mijaksen vuorelle, mistä löytyy useampia opastettuja reittejä. Osa reiteistä on helppoja, mutta joukkoon mahtuu myös haastavampia.

Etelä-Espanjasta löytyy myös useampia käveltäviä vesireittejä. Näistä esimerkkinä Rio Chillar, Nerjassa. Reitti on kokonaisuudessaan useamman tunnin pituinen ja suurin osa matkasta kävellään jokea pitkin veden ollessa normaalisti nilkan ja polven välillä. Reitti sopii kaiken ikäisille, mutta haastaa välillä jokaisen tasapainoa reitillä olevien kivien vuoksi. Reitin varrelle mahtuu myös kapeita vuorten solia ja altaita, joihin on mukava pulahtaa virkistäytymään sekä samalla nauttia vaikkapa evästä.

Suomen luonto on myös puoleensavetävä. Kesällä on ihana lähteä aamulenkille raikkaaseen ja vihreään luontoon, nuuhkien samalla metsän tuoksuja lintujen viserryksen säestämänä. Yksi mieleenpainuvimmista kohteista Suomen luonnossa on Kolin kansallispuisto Itä-Suomessa. Upeat maisemat avautuvat vaarojen huipuilta vihreine havumetsineen ja kimmeltävine vesineen.

Olipa paikka mikä tahansa, missä liikut, hyödyt terveydelle ovat kiistattomat. Säännölliset lenkit edistävät sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä vilkastuttamalla verenkiertoa, aktivoimalla lihaksistoa ja alentamalla veren kolesterolitasoa sekä verenpainetta. Lenkkeilyllä on myös suotuisat vaikutukset painonhallintaan. Luustokin lujittuu lenkkeiltäessä säännöllisesti.

Luonto haastaa motoriikkaa. On eri asia astua epätasaiselle maalle kuin tasaiselle kivetykselle. Luonnossa jokaista askelta tarvitsee miettiä enemmän, ja koordinaatio ja tasapaino ovat tärkeässä roolissa. Vartalon syvät, asentoa ylläpitävät lihakset joutuvat tekemään töitä, jotta pysymme tolpillamme ja saamme pidettyä tasapainon epätasaisella alustalla.

Erityisesti luonnossa liikkuminen lievittää stressiä ja nostattaa mielialaa. Nykyään kun elämä on usein hektistä ja mielessä on paljon asioita, jo pienen metsälenkin jälkeen voi olo olla aivan erilainen. Mieli on kirkkaampi ja levollisempi. Mikäli mieltä on painanut jokin asia, on sille voinut löytyä ratkaisu kotiin päästyä. Luonnossa liikkuminen tekee hyvää ja nykypäivän ylivirittyneet aivot saavat edes pienen lepohetken.

Siispä suosittelen jokaiselle luonnossa liikkumista, sillä aivan varmasti sekä kroppa että mieli voivat tämän jälkeen paremmin.

Riina Leppäkangas

Personal Trainer, Sol Beach Fitness Centre

Asiasanat

Kirjoittajasta

Riina Leppäkangas

Riina Leppäkangas

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!