Etusivu Uutiset

Mijasin liikuntapalvelut maksuttomiksi

Mijasin kaupunki on tällä viikolla päättänyt tarjota asukkailleen ilmaiset liikuntapalvelut ensi vuoden alusta lähtien.

Mijasin kaupunki on tällä viikolla päättänyt tarjota asukkailleen ilmaiset liikuntapalvelut. Palvelut muuttuvat maksuttomiksi ensi vuoden alusta lähtien.

Joitakin kuukausia aikaisemmin kaupunginvaltuusto oli keskustellut mahdollisuudesta  puolittaa nykyiset liikuntapalveluiden hinnat. Nyt kaupunki kuitenkin ilmoitti tekevänsä liikunnasta täysin maksutonta 1.tammikuuta 2019 alkaen.

Kaupunki perusteli päätöstä halulla investoida asukkaittensa hyvinvointiin ja rohkaista heitä harrastamaan liikuntaa. Maksuttomuudella varmistetaan asukkaiden tasa-arvo myös tässä suhteessa. Vähävaraisuus ei enää ole harrastamisen este.

Mijas totesi tuoreen päätöksen nostavan kaupungin edelläkävijän asemaan Málagan provinssissa. Esimerkiksi Fuengirolassa kaupunki perii asukkaille suunnatuista liikuntapalveluistaan vaihtelevan suuruisen maksun.

Lähde: Sur

Kirjoittajasta

Tiina Piha

Tiina Piha

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!