Etusivu Hyvinvointi

Oluella parturissa!

Fuengirolaan avatun Samuel’s Barber Shopin yhteydessä toimii myös baari.

Fuengirolaan avatun Samuel’s Barber Shopin yhteydessä toimii myös baari.

Avenida de Los Bolichesin ja Calle Lope de Vegan (suom. Bussikadun ja Hima-baarin johtavan kadun) kulmaan on avattu uusi miehille tarkoitettu parturi.
Maskuliinisuutta korostaakseen parturin yhteydessä toimii baari, josta saa paikallisten oluiden lisäksi joitakin ulkomaalaisia merkkejä. Myös erilaiset paukut kuuluvat valikoimiin ja niitä kaikkia saa nauttia samalla, kun parturi käsittelee kupua.
Hiusten leikkauksen lisäksi parturissa voi myös siistiä parran.
Heinäkuun alussa avattu parturi on toiminut runsaat kaksi kuukautta. Baarissa työskentelevän Nerean mukaan suurin osa asiakkaista on ollut turisteja.
– Kesällä meillä kävi paljon porukkaan Córdobasta, mutta tällä hetkellä monet asiakkaat tulevat Suomesta, Nerea kertoo.
Eikä ihme. Paikka on valoisa ja sympaattinen eikä palveluja ole pilattu hinnoilla. Espanjan kielen lisäksi parturit puhuvat englantia. Ja jos oma kielitaito epäilyttää, niin aina voi aloittaa parturissa käynnin baaritiskiltä ottamalla pari rohkaisuryyppyä.
– Sain idean ulkomailta. Olen käynyt vastaavassa paikassa Dublinissa, Lissabonissa ja Lontoossa. Haluan, että hiustenleikkaus on asiakkaalle antoisa kokemus, kertoo paikan omistaja Samuel Rubia Rodriguez.
Samuel’s Barber Shop on ketju, joka käsittää kolme parturia, joista kaksi sijaitsee Torremolinosissa.
– Mutta Fuengirolan parturi on ainoa, jossa on baari, Rubia Rodriguez kertoo.
Baarin ja parturin yhdistelmä kuulostaa nykyisessä sääntö-Espanjassa mahdottomalta yhtälöltä.
– Se oli vaikeaa. Kaiken kaikkiaan lupien saamiseen meni kolme – neljä kuukautta.
Millainen kokemus parturissa käynti sitten oli?
Hiuksia lyhennettiin saksilla ja koneella pari senttiä eikä partaan koskettu. Tavallista ohuemmat hiukseni eivät ole helpoimmasta päästä leikata, mutta tukka lyheni – ei aivan armeijan mittaan – tasaisen varmasti.
Runsaat parikymmentä minuuttia kestänyt operaatio maksoi kympin ja cañasta tarvitsi pulittaa euron ja 60 senttiä.
Fuengirola-lehden päätoimittaja testasi paikan jo pari viikkoa aiemmin. Myös hän oli tyytyväinen palveluun. Päätoimittajan vinkki oli, ettei vaimoa kannata ottaa mukaan, koska drinkit maksavat enemmän kuin itse leikkaus.

Mika Heikkilä

Samuel’s Barber Shop
Av. de Los Boliches 23
951 549 660

Kirjoittajasta

Mika Heikkilä

Mika Heikkilä

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!