Blogi

Satamahommia

Fuengirolan pormestari Ana Mula julistautui viime perjantaina ehdokkaaksi myös seuraavalle pormestarikaudelle. Hän antoi julistuksensa näyttävässä tilaisuudessa Fuengirolan huvivenesatamassa.

Satama ei valikoitunut tilaisuuden pitopaikaksi sattumalta. Merkittävin vaalilupaus, jonka Mula antoi, liittyi sataman uudistamiseen. Hän lupasi, että vuosikymmeniä kestänyt kissa ja hiiri -leikki Fuengirolan kaupungin ja Andalusian maakuntahallinnon välillä loppuu. Mulan mukaan päätökset sataman saattamisesta nykyaikaiseen kuntoon täytyy saada aikaiseksi ja työt täytyy päästä aloittamaan mahdollisimman pian.

Mula ei voisi olla enempää oikeassa. Keskeisellä paikalla sijaitseva Fuengirolan satama on nykyisessä asussaan ruma, sokkeloinen ja epäkäytännöllinen. Se ei kestä millään muotoa vertailua alueen muiden satamien, vaikkapa Benalmádenan, Puerto Banuksen tai Málagan kanssa.

Edellä mainitut satamat on rakennettu matkailua ajatellen. Ne ovat visuaalisesti houkuttelevia ja niihin on saatu mukaan tunnettuja brändejä niin ravintola- kuin myymäläsektorilta.

Fuengirolan sataman jälkeenjääneisyys on seurausta espanjalaisesta kaksipuoluejärjestelmästä. Fuengirola on ollut aina vahva linnake konservatiivipuolue PP:lle, kun taas maakuntaa on perinteisesti johtanut sosialistinen PSOE. Tästä ristiriidasta on aiheutunut poliittista vääntöä, joka ei ole ollut hyödyksi sen enempää Fuengirolalle kuin Andalusiallekaan. Asiat eivät ole edenneet.

Poliittiset blokit Espanjassa ovat viime vuosina murtuneet. Enemmistöt eivät ole enää yhtä yksiselitteisiä kuin aiemmin. Toivottavasti uusi tilanne antaa Ana Mulalle mahdollisuuden toteuttaa lupauksensa. Uusi satama on saatava, muuten kaupungin turismi ei pysty kehittymään.

Pääkirjoitus

Asiasanat

Kirjoittajasta

Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!