Blogi

Tulipahan tutkittua

Näyttääkö sinusta joskus siltä, että ihmiskunnalla on ongelmia huomattavasti enemmän kuin ratkaisuja? Älä murehdi, ystävä hyvä. Tulin kertomaan, että meillä ihmisillä on aikaa, rahaa ja muita resursseja tehdä sen sorttisia tieteellisiä tutkimuksia, että kyllä pienet ovat murheet.

Vompatin kakka. Kyllä, vompatin kakka. Tutkittu on.

– Hyvää huomenta arvoisat kollegat ja tiedeyhteisön jäsenet. Olemme kokoontuneet keskustelemaan keinoista, joilla ihmiskuntaa uhkaava ilmastonmuutos saataisiin hidastumaan. Kuka haluaa aloittaa? Keijo, ole hyvä.

– Eeemmä tosta ilmastosta, mutta arvaa mitä? Könönen oli käyny syyslomalla Australiassa, ja yks yö baarista hotelliin kontatessaan löytäny kuutionmallisia kakkapapanoita. Ne oli ilmeisesti vompatin. Ni aateltiin jätkien kanssa tsekkaa että mikä homma.

Toinen viime aikoina tiedemaailmaa vavisuttanut tutkimus paljastaa, että kylmillä ja pimeillä alueilla elävät ihmiset juovat muita enemmän alkoholia. Tähän veret seisauttavaan tulokseen on tultu yhdysvaltalaiskartoituksessa (jep), joka on tehty 193 maasta kerätyn datan pohjalta.

Saman olisi tietysti voinut tehdä vain katsomalla Youtubesta siperialaisia kännivideoita.

Takavuosina Yhdysvalloissa tehtiin muuten isolla rahalla sellainenkin tutkimus, miksi vangit haluavat karata vankilasta. En ole koskaan ollut vankilassa, mutta aika vähän oli yllätyksiä tuloksissa.

Minäkin ajattelin kantaa oman korteni selvitysten yhäti kohoavaan kekoon. Suunnittelen tässä tieteellistä kaksoistutkimusta aiheesta Onko todella niin, että kauas on pitkä matka ja painavaa on raskas kantaa.

Että jos tunnet massipäälliköitä, jotka haluaisivat rahoittaa tutkimusta, niin saa vinkata.

Janne Leipijärvi

Asiasanat

Kirjoittajasta

Janne Leipijärvi

Janne Leipijärvi

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!