Etusivu Uutiset

Uusi tontti Aurinkorannikon koululle löytynyt

Aurinkorannikon suomalaiselle koululle on etsitty jo pitkään uutta paikkaa, johon on tarkoitus rakentaa nykyistä tilavampi monipuolinen koulurakennus. Nyt kannatusyhdistyksen hallitus kertoo, että tontti on löytynyt, kaupat ja lupa-asiat ovat jo loppusuoralla.

Aurinkorannikon suomalaiselle koululle on etsitty jo pitkään uutta paikkaa, johon on tarkoitus rakentaa nykyistä tilavampi monipuolinen koulurakennus. Nyt kannatusyhdistyksen hallitus kertoo, että tontti on löytynyt, kaupat ja lupa-asiat ovat jo loppusuoralla.

Tilantarve on ilmeinen, ensi syksynäkin moni halukas tulija jää koulun porttien ulkopuolelle. Hallituksen puheenjohtaja Hilkka Asteljoki kertoo, että koulu täyttyi kahdessakymmenessä minuutissa ilmoittautumispäivän aamuna. Ulos jäi pitkälti toista sataa oppilasta.

Akuuttiin tarpeeseen hallitus on päättänyt rakentaa neljän luokan verran siirtokelpoista tilaa nykyiselle koulun tontille. Uudisrakennus on tehty puusta, samalla saadaan kokemusta puurakentamisesta Espanjassa uutta koulua ajatellen. Uudet luokat sisustaa kolme suomalaista ja yksi espanjalainen kalustaja. Kalusteista kerätään käyttökokemuksia ja niiden toimittajat ovat mukana kilpailutuksessa, kun uuden koulurakennuksen kalustuksesta päätetään.

Kannatusyhdistyksen sääntömääräisessä kokouksessa viime maanantaina hallituksen kolme erovuoroista jäsentä sekä varajäsenet valittiin yksimielisesti uudelleen. Perusteena oli se, että hallitus on tehnyt jo pitkäjänteisen työn uuden koulun tontin löytämiseksi eikä ole syytä vaihtaa jäseniä, kun neuvottelut kaupungin päättäjien sekä myyjän kanssa ovat jo loppusuoralla.

Uuden koulun tontin ostaa ja sen rakennuttaa sitä varten perustettava säätiö, ei kannatusyhdistys. Uuden tontin sijainnista tiedotetaan myöhemmin.

Kirjoittajasta

Antti Pekkarinen

Antti Pekkarinen

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!