Blogi

Vesa Uusi-Kilponen: Muistojeni joulu

Lapsille joulu on ilon ja riemun aikaa, eikä vähintäin lahjojen vuoksi. Koulusta on lomaa ja jos vielä lumihiutaleet hiljalleen leijailee maahan, niin voiko mukavampaa aikaa olla, siis Suomessa?

Vanhemmille joulu tarkoittaa ajatusten siirtymistä muistojen jouluihin, lapsuuteen. Haikeana mieleeni muistuu yhteiset kuusenhakureissut isän kanssa ja oikeasti palavat kynttilät hiukan epäkeskon kuusen oksilla. Iskä oli juuri silloin hakemassa jotain, kun joulupukki käväisi jakamassa ne pienet paketit, joista sitten kuoriutui muutama punainen omena, almanakka, käsin kudotut tillukkaat ja vanttuut. Karkit käytiin hakemassa äveriäämpien poisheittämien kuusien oksilta loppiaisen jälkeen.

Sen aattoillan rauhan tunnen vieläkin sisälläni, kun  mentiin ulos katselemaan ikkunoissa loistavia tähtiä ja kynttilöitä. Oli aivan hiljaista, vain uuden lumen vaimea natina kuului askeltaessa ja savu nousi piipuista suoraan ylön lumihiutaleiden sekaan. Kaikki muut paikat olivat kiinni, vain kodeissa näkyi valoa, ne harvat autotkin peittyivät lumivaippaan.

Joulu opetti hiljentymään ja iloitsemaan, sekä antamaan perheelle keskinäistä aikaa. Pelkäänpä, että olemme menettämässä lopullisesti tuon tärkeän oppimisjakson. Useissa kodeissa, liiankin useissa, joulun viettoon kuuluu alkoholi. Aika harvoin se tuo mitään hyvää.Tätä pullonhenkeä ei ole
tarkoitettu päästää vapaaksi ainakaan jouluna.

Hyvää ja Rauhallista Joulua.

Vesa Uusi-Kilponen

 

Asiasanat

Kirjoittajasta

Vesa Uusi-Kilponen

Vesa Uusi-Kilponen

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!