Blogi

Veto vetää maton maailmanrauhan alta

Anteeksi vaan maailmanrauhauskonne Yhdistyneiden Kansakuntien varaan laskevat Pro YK-ihmiset, mutta teidän jumaloimanne järjestö on kuin edesmennyt Neuvostoliitto. Molempien piti olla ehdottoman tasa-arvoisia, mutta silti molemmissa toiset ovat ja olivat selvästi toisia tasa-arvoisempia.

Kun YK vuonna 1945 perustettiin toisen maailmanpalon jälkeen Kansainliiton korvaajaksi, tulivat 51 perustajamaata luoneeksi järjestelmän, joka ei toimi. Kysymys on maailmanjärjestön kaikkein pyhimmästä eli turvallisuusneuvostosta.

Turvallisuusneuvosto tekee YK:sta ramman ankan eli toimijan, jolla on näennäisesti valtaa, mutta joka ei kuitenkaan kykene valtaansa käyttämään.

Turvallisuusneuvoston viidelle pysyvälle jäsenelle annettu veto-oikeus tarkoittaa käytännössä sitä, että YK:lla ei ole mahdollisuuksia päättää mistään oikeasti tärkeästä, kuten esimerkiksi maailmanrauhan kannalta välttämättömistä asioista.

Otetaan muutama esimerkki: Jos YK haluaisi estää kansanmurhan Syyriassa, estäisi Venäjä kansainvälisen yhteisön väliinmenon veto-oikeuteensa vedoten. Jos YK haluaisi lopettaa Pohjois-Korean ydinaseuhittelun, olisi Kiinan edustajan peukalo veto-napilla. Ja jos YK haluaisi estää Israelin toimet palestiinalaisalueilla, käyttäisi Yhdysvallat veto-oikeuttaan.

Kaiken huippuna voi pitää sitä, että Venäjän edustaja esti vetoon vedoten Venäjän itsensä tekemän Itä-Ukrainan miehityksen tuomitsemisen.

Eli lyhyesti sanottuna on maailman seurattavana voimattomana vierestä, kun Syyrian armeija jatkaa omien kansalaistensa kaasuttamista, kun Pohjois-Korea jatkaa omien kansalaistensa tappamista nälkään, kun palestiinalaiset mielenosoittajat juoksevat israelilaisiin luoteihin ja kun suvereenin itsenäisen eurooppalaisen tasavallan rikkaimman osan miehitys jatkuu.

YK on tehnyt vuosikymmenten saatossa kiistatta erittäin paljon hyvää niin rauhaa eri puolilla maailmaa turvaamalla, ruoka-apua toimittamalla, tasa-arvoa edistämällä, koulutusmahdollisuuksia rakentamalla kuin tartuntatauteja torjumallakin.

Maailmanjärjestöä on tarvittu ja tarvitaan vastakin, vaikka sen toiminnassa on toki muitakin ongelmia kuin vain päätöksentekoon kykenemätön turvallisuusneuvosto.

Itse törmäsin YK-nimisen järjestön ongelmiin konkreettisesti työskennellessäni vuosituhannen vaihteessa Balkanilla lähemmäs kolme vuotta putkeen toisen maailmanlaajuisen toimijan eli Naton alaisuudessa. Minulle oli sanalla sanoen iso yllätys, kun tajusin, miten eri tavalla paikalliset ihmiset YK:n ja Naton ihmisiin suhtautuivat.

Yllättävää oli se, että Natosta tykättiin, YK:sta vastaavasti ei.

Kun kysyin suhtautumisen syitä paikallisilta, oli selitys tyhjentävä: Nato toi sodan jälkeen rauhan, Naton toimijat eli siis sotilaan ovat tasapuolisia ja myös ammattilaisia.

YK:n suurimmaksi miinukseksi laskettiin se, että mukana oli paljon esimerkiksi afrikkalaisia, joiden ammattitaito oli niin ja näin kielitaidosta puhumattakaan. Paikallisten silmissä heidät nähtiin vapaamatkustajina, joilla ei ollut mitään annettavaa kärsineelle maalle ja kansalle.

Sääli sanoa, mutta YK:n monenkirjavia työntekijöitä moitittiin yleisesti myös korruptiosta sekä jopa salakuljetuksesta ja suomeksi sanottuna huorissa käymisestä. Meille natolaisille moisesta kiinni jääminen olisi tiennyt niin sanotusti välitöntä sulkaa perseeseen.

Närää herätti myös se, että demokratian uudelleenrakentamista tulivat YK:n puolesta opettamaan aasialaiset ja afrikkalaiset, joiden omissa kotimaissa demokratia ei kuulunut edes sanavarastoon käytännöstä puhumattakaan.

Asko Tanhuanpää

 

Asiasanat

Kirjoittajasta

Asko Tanhuanpää

Asko Tanhuanpää

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!