Etusivu Urheilu

Fanimatkalla jalkapallo on vieläkin mukavampaa!

Suomalaiset kokoontuvat Gonzalezin kioskille stadionin ulkopuolelle.
Jalkapallojoukkue Málaga CF:n suomalaiskannattajat matkasivat kannatusseura Fan Club Finlandin järjestämällä kyydillä Fuengirolasta La Rosaledan stadionille katsomaan jalkapalloa.

Kello yhdeksän aamulla suomalaisfanit alkavat kokoontua Fuengirolan pienvenesatamassa sijaitsevan ravintola Reflan terassille odottamaan lähtöä Málagassa sijaitsevalle La Rosaledan stadionille katsomaan Deportivo de la Coruñan kohtaamista.

Kauden ensimmäinen puolenpäivän aikaan järjestetty kotiottelu ei ole verottanut kannattajien määrää, päinvastoin, Málaga CF Fan Club Finland on hankkinut paikalle viisi linja-autoa normaalin kolmen neljän sijaan. Aikaisesta lähdöstä huolimatta faneille maistuvat kahvin lisäksi alkoholipitoiset juomat. Myös fanituotteita menee kaupaksi.

Kannatusseuran vapaaehtoistyöntekijät tunnistaa limen värisistä t-paidoista ja he vastaavat mielellään kysymyksiin. Ensimmäinen ohje tulee hetki ennen lähtöä.

– Busseissa ei ole vessoja, joten käykää siellä vielä, kun on aikaa.

Olutta tavallista vähemmän

Linja-autoihin siirtyminen sujuu reippaasti. Bussiemäntä Sanna Sirniö aloittaa välittömästi oluen, lonkeron ja veden myynnin. Pari tölkkiä maksaa hieman vähemmän kuin yksi.

– Tällä kertaa juomaa ei mennyt yhtä paljon kuin iltapelissä, Sirniö kertoo.

Bussi-isäntä Niklas Tammi muistuttaa suomeksi ja englanniksi, että Málaga on voittanut vasta yhden ottelun ja pelannut kerran tasan. Hän myös kertoo uusille faneille, että suomalaiset kokoontuvat seurustelemaan ennen ottelua Gonzalesin kioskille.

– Noin 20 prosenttia faneista on ulkomaalaisia, lähinnä ruotsalaisia ja espanjalaisia, Sirniö sanoo.

Stadionille saavuttaessa Tammi opastaa, mistä portista pääsee sisälle, miten turvatarkastuksessa pitää toimia, ettei stadionilla myydä alkoholia ja että bussi lähtee takaisin Fuengirolaan 15 minuuttia päätösvihellyksen jälkeen.

– Vesipullon voi ottaa mukaan stadionille, mutta siitä poistetaan korkki, ettei pullolla voi heittää tuomaria päähän. Mutta voitte poistaa korkin etukäteen ja laittaa sen taskuun, Tammi opastaa.

Ottelen jälkeen fanit olivat tyytyväisiä, kun Málaga voitti Deportivon 3–2 ja nousi viimeiseltä sijalta kolmanneksi viimeiseksi.

Mika Heikkilä

 

Kirjoittajasta

Mika Heikkilä

Mika Heikkilä

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!