Etusivu Urheilu Henkilökuvat

Sasu Salin: Mestaruus on tavoitteemme

Aurinkorannikon suomalaisfanit saivat viime kesänä hyviä uutisia, kun koripalloilija Sasu Salin siirtyi pelaamaan Unicajaan.

Aurinkorannikon suomalaisfanit saivat viime kesänä hyviä uutisia, kun Málagan koripallojoukkue Unicaja hankki Herbalifessa pelanneen Sasu Salinin.

Viime kaudella neljänneksi sijoittuneella Málagalla on hyvä mahdollisuus edetä jopa ACB-liigan voittajaksi.

– Meillä oli ennen kauden alkua palaveri, jossa päätimme, että tavoitteemme on ACB-liigan mestaruus samoin kuin Copa del Reyssä (Espanjan cup), joka on täällä erittäin arvostettu. Euroliigassa vähimmäistavoitteemme on pudotuspelipaikka, Salin kertoo.

Málagan joukkueella on 14 pelaajan rinki.

– Voimme lepuuttaa pelaajia, mikä auttaa kauden edetessä.

Kauden aikana otteluita kertyy vähintään 64, koska Euroliigasta poistettiin lohkot. Tänä vuonna kaikki pelaavat kaikkia vastaan. Sen päälle tulevat mahdolliset pudotuspelit.

Espanjan liiga on tällä hetkellä maailman paras kansallinen sarja.

– ACB-liiga on erittäin tasainen. Täällä sarjan viimeinen voi voittaa sarjajohtajan. Tasaisuus tekee liigasta parjaan, Salin sanoo.

Myös Euroliigassa pelaa viisi espanjalaisjoukkuetta. Málagan lisäksi sarjassa nähdään Real Madrid, Barcelona, Baskonia ja Valencia.

Heittävä takamies

Herbalifessa Salin oli joukkueensa tähti, joka toimi myös pelinrakentaja. Málagassa hän pääsee pelaamaan rauhassa samaa paikkaa kuin Susijengissä (maajoukkue). Helpottaako se paineita?

– Toisaalta paremmassa joukkueessa vaaditaan enemmän, mutta en ole sen tyyppinen henkilö, että keräisin paineita. Ja ensimmäiset pelit ovat menneet hyvin, Salin toteaa.

Málagan kausi alkoi muutama viikko sitten Salinin vanhassa kotihallissa Kanariansaarilla järjestetyssä Espanjan Supercupissa. Siellä Barcelona pudotti Málagan jatkosta, mutta Salin pussitti kymmenen pistettä ja napsi kaksi levypalloa. Liigakauden avauksessa viime sunnuntaina Murciaa vastaan Salin oli 11 pisteellä joukkueensa kolmanneksi paras pistemies, hän myös otti kolme levypalloa.

– Täällä roolini on selvä. Olen puhtaasti heittävä takamies, Salin sanoo.

Edelliskaudella Herbalifessa Salin oli koko liigan tarkin vapaaheittäjä.

– Kyllä ne viime kaudellakin hyvällä prosentilla upposivat.

Málagan joukkue on tunnettu heittopelistään. Täksi kaudeksi Unicaja on saanut myös korin alle uutta voimaa 217-senttisestä serbialaisesta Giorgi Shermadinistä ja amerikkalaisesta 208-senttisestä James Augustinesta.

– Pelasin Shermadinin kansa jo Ljubljanassa. Hän liikkuu hyvin samoin kuin Augustine, Salin kertoo.

Augustine siirtyi Málagaan Moskovasta.

Salin ei ollut vielä ennen haastattelua kokenut kotijoukkueen fanaattisen 11.500 fanin tukea, mutta hän tietää, millaista on pelata vierasjoukkueessa Martin Carpenassa.

– Tämä on hieno paikka pelata. Täällä on hyvät fanit. Málagan kotihallia kutsutaankinVihreäksi helvetiksi, Salin sanoo.

Ulkomailla pitkään

Nuoresta iästään huolimatta Salin aloittaa jo kahdeksannen kautensa ulkomailla. Malmin Super-Koriksen kasvatti siirtyi vuonna 2009 Ljubljanaan kolmivuotisella sopimuksella, jota jatkettiin vielä kahdella vuodella. Ljubljanasta suomalainen siirtyi kahdeksi vuodeksi Kanariansaarille, josta kesällä Málagaan.

– Olen viihtynyt jokaisessa paikassa. Ljubljanassa luonto oli lähellä ja sieltä pääsi nopeasti naapurimaihin. Gran Canaria on magee saari ja siellä on aina lämmintä, mutta sieltä ei pääse mihinkään. Nyt katsellaan paikkoja täällä, Salin kertoo.

Salin asuu Paseo Maritimolla viiden minuutin automatkan päässä hallilta. Hänellä on huoneistossaan merinäköala

– Suunnitelmissa on fillarin osto. Olen myös käynyt rannalla, kokkaillut ja pelannut pleikkaria, Salin kertoo.

Uunimakkaraa naiselle

Pleikkarin pelaaminen voi jäädä tulevaisuudessa vähemmälle, kun Salinin tyttöystävä muuttaa Málagaan.

– Olemme olleet kolme vuotta yhdessä, mutta nyt vasta kokeilemme yhdessä asumista.

Mutta palataan vielä siihen kokkailuun.

– En ole mikään gourmet-kokki, mutta tykkään tehdä kanaruokia. Jos olisin vielä sinkku, niin kutsuisin naisen kotiini treffeille ja tekisin hänelle uunimakkaraa, Salin sanoo.

Kauden aikana joukkue harjoittelee kerran päivässä, mutta siihen vierähtää viisi tuntia.

– Ensimmäinen tunti on itsenäistä harjoittelua, kaksi tuntia yhteistä sen jälkeen vielä vähän omatoimista harjoittelua ja huoltotoimet.

Valmennuskieli on englanti ja espanja.

– Pelaajien kesken puhumme yleensä englanti pari poikkeusta lukuun ottamatta. Heidän kanssaan keskustelen espanjaksi, Salin kertoo.

Sasu Salin Málaga
Málagassa Salin on puhtaasti heittävä takamies.

Kuka?

Sasu Salin, 26

  • Helsinkiläinen
  • 190-senttinen
  • Takamies
  • Ensimmäinen suomalainen Eurocupin viikon pelaaja.
  • Maajoukkueessa vuodesta 2011.

Mika Heikkilä

 

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!