Etusivu Uutiset

Kaksivuotias Julen löytyi kuolleena porausreiästä

Lähes kahden viikon mittaiset etsinnät kaksivuotiaan Julen-pojan löytämiseksi ovat päättyneet. Pelastajat löysivät pojan ruumiin neljän aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä paikallista aikaa.

Lähes kahden viikon mittaiset etsinnät kaksivuotiaan Julen-pojan löytämiseksi ovat päättyneet. Pelastajat löysivät pojan ruumiin neljän aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä paikallista aikaa.

Pojan pelastamiseksi tehtiin töitä 13 päivää kellon ympäri. Viime vaiheessa kalliota jouduttiin räjäyttämään, jotta pelastajat pääsivät pojan luo.

Ruumiin löytymisen jälkeen pidettiin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin tarkemmin traagisesta tapahtumasta. Andalucian paikallishallinnon edustaja Alfonso Rodriguez selvitti tiedotustilaisuudessa, että kuolemasta on aloitettu kuolinsyytutkinta. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia tapahtumia edelsi pojan putoaminen porausreikään.

Julenin vanhemmat arvioivat surun murtamina espanjalaismedialle jo ennen ruumiin löytymistä, etteivät usko poikansa säilyneen hengissä.

Rikostutkintaa porausreiän tekijää tai maanomistajaa kohtaan Rodriguez ei kommentoitu tiedotustilaisuudessa.
Lähde: Sur

Kirjoittajasta

Antti Pekkarinen

Antti Pekkarinen

Lisää kommentti

Click here to post a comment

Löydä Aurinkorannikon palvelut, nähtävyydet ja tapahtumat helposti Fuengirola.fi mobiilisovelluksen avulla!

Viikon kysymys

Kumpaan mieluummin talvilomalla?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Tilaa aika!